18. syyskuuta 2014

Ihana syksy!

Syksy, tuo vuodenajoista piristävin. Kyllä, muhun syksy vaikuttaa tavalla jolla kesä suureen osaan ihmisistä. Kylmä ilma tuntuu hyvältä ja seuraan lumoutuneena putoilevia lehtiä koulun ikkunasta. Keltaisten lehtien läpi kuultava syysaurinko inspiroi lähtemään ulos valokuvaamaan. Ja pimeys. Rakastan sitä, että voi taas nukkua pilkkopimeässä. Kesän valoisuus tulee mulle aina järkytyksenä, hyh.

Mulla on riittänyt energiaa ulkoilemiseen ja opiskeluun. Koulua on nyt kolme viikkoa takana ja tuntuu mukavalta olla taas opiskelija. Opiskelen siis aikuiskoulutuslinjalla lähihoitajaksi ja osaamisalani tulee olemaan lasten ja nuorten hoito ja kasvatus. Tänään opiskelimme lastensuojeluasioita ja juuri näiden asioiden parissa toivoisin voivani työskennellä tulevaisuudessa.

Viime viikonloppuna olin Pohjanmaalla kummityttöni pikkusiskon nimenantojuhlassa. Juhlat oli ihanat ja onnistuneet. Leikin koko päivän kummityttöni ja muidenkin lasten kanssa, ja herkuteltuakin tuli ihan liikaa. Tuon viikonlopun jälkeen tuntui vain entistä vahvemmalta ajatus siitä, että haluan työskennellä lasten parissa. Ihaninta maailmassa on kummityttöni nauru <3








isosisko oli tehnyt mielettömän herkullista, vegaanista raakakakkua


Emilian sängyssä ostamani tyyny ja lokkipehmo :)


maailman suloisimmat kengät

Mainitsin aiemmin, että meille tulee hoitoon kaksi kissaa ja yksi koira. Nämä kolme ovat olleet meillä nyt reilusti yli kuukauden. Arki kissojen kanssa on yllättävän helppoa ja mukavaa. Tiedän jo nyt, että tulee olemaan kurjaa kun kissat lähtevät. Olen kovasti tykästynyt varsinkin pikkuiseen pantteriin, Olaviin. Olavi nukkuu aika usein mun jalkopäässä, joskus myös vaatekaapissa, mikä on söpöä. Kerran yllätin sen nukkumasta mun alusvaatelaatikossa :D

Mun tekisi mieli hankkia joskus kissan/kissoja, varsinkin jos muutan yksin uuteen asuntoon seuraavana vuonna (meille tulee putkiremontti, jonka takia wc ja keittiö ovat käyttökiellossa parin kuukauden ajan. Jo yhden putkiremontin kokeneena en todellakaan aio läpikäydä kyseistä helvettiä uudelleen). Ikävöin kuitenkin edelleen omia rottiani ja koenkin niiden olevan enemmänkin se "mun juttu".






löysin vihdoinkin parvekkeelle tuulikellon!

Elämä tällä hetkellä on ihan vain opiskelua, eläinten hoitamista ja kotona oleskelua. Kun en käy Pohjanmaalla, vietän viikonloput kotona nauttien omasta rauhasta ja lukemisesta. 

Tällä hetkellä luen Marilyn Monroesta kertovaa kirjaa. Yhtenä päivänä vain sain päähäni, että haluan lukea Marilynistä. Ostin antikvariaatista kerralla kaksi kirjaa: Donald Spoton Marilyn Monroen ja Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää. Löytyy multa Marilynin tähdittämiä elokuviakin ja kampauspöydän yläpuolella riippuu vuosia sitten kirpparilta ostettu Marilyn Monroe-taulu, mutta muuta en ole hänestä tiennyt kuin sen, että hän on mielettömän kaunis ja mahtava näyttelijä (jotain rankasta lapsuudesta ja päihteidenkäytöstäkin olin joskus ohimennen lukenut). Onneksi nyt tiedän, ja ymmärrän, enemmän. Suosittelen lämpimästi Donald Spoton kirjaa kaikille Marilynistä kiinnostuneille :)

5. syyskuuta 2014

Ruovedellä taas

Syksy tuntuu jo ilmassa ja illat ovat alkaneet hämärtyä <3 Lisäksi mulla alkoi opiskelut tällä viikolla, outoa mutta ihanaa. Syksy- ja opiskeluinnosta huolimatta on ihana palata vielä hetkeksi kesän parhaimpiin hetkiin eli Haapasaaren retkeen.

Viime vuoden reissun jälkeen oli vaikea olla lähtemättä uudestaan Ruoveden Haapasaareen nauttimaan kotieläimistä, luonnosta ja telttailusta. Tätä reissua olin odottanut pitkään, ja nyt jälkeenpäin voinkin sanoa, että tästä reissusta jäi tosiaan ne kesän parhaimmat muistot <3


Tampereelta Ruovedelle on vähän alle tunnin ajomatka ja maisemat ovat ihania kun päästään moottoritieltä pienemmille teille. Ruovedellä varsinkin on mun mielestä kaunista, ja tykkään siitä pienen kylän tunnelmasta. Kunpa voisin itsekin asua puutalossa vehreän puutarhan ympäröimänä, maisemana sininen järvi ja puinen kirkko pellon takana <3

Ruoveden keskustassa käytiin ensimmäisenä kaupassa, jonka jälkeen käytiin nopeasti Runebergin lähteellä pysähtymässä, kun mun rakkoni ei olisi enää kestänyt leirintäalueelle asti vaikka välimatka onkin naurettavan pieni! :'D

Leirintäalueelle saavuttua käytiin maksamassa telttapaikka ja ajettiin viime vuodesta tutulle nurmikolle pystyttämään teltta.


Linnanmäen arpajaisista voittamani pinkki kroko pääsi unikaveriksi 
(Huom. mä INHOAN makuupusseja, peitto lähti siis mukaan)

Teltan pystyttämisen jälkeen vietettiin iltaa ihan vain saaressa pyöriessä. Grillattiin, otettiin kuvia, käytiin katsomassa ihania vuohia, lampaita ja pupuja yms. Mentiin ajoissa nukkumaan, mutta sitä ennen katsottiin uusin Klikkaa mua-jakso Elinan puhelimella, heh.



naisten suihkutilan suihkuverho ;)






vanhat kamut ne siellä nautiskeli edelleen ilta-auringosta <3


nää maisemat... <3



(paristolla toimivan lyhdyn ostin Tigerista, luo kivaa tunnelmaa telttaan <3)


Aikaisin aamulla heräsin joutsenten ääniin <3 Joutsenten lisäksi Haapasaaressa voi myös kuulla "MÖÖÖ" eli lampaan suloisen äänen sekä höyrylaivan törähdyksen.

Torstai olikin tapahtumarikas päivä. Lähdettiin Jätkäinkämpän aamukahvien jälkeen kiertelemään Ruovedelle. Käytiin mm. kirpputorilla (josta ei löytynyt mitään), kotiseutumuseossa, kirkolla ja laivarannassa. Kotiseutumuseoon kannattaa jokaisen Ruovedellä vierailevan käydä! Saatiin ainoina asiakkaina mielenkiintoinen opastuskierros mukavalta tädiltä, joka kertoi paljon mielenkiintoisia asioita 1700-luvun talonpoikaiselämästä. Lähdettiin museoalueelta viisaampina ja kiehtovia tarinoita rikkaampina.


 Ruovedentiellä oli ihana vanha huoltoasema



Laivaranta on toinen paikka, jota suosittelen lämpimästi. Siellä on hyvä terassialue ja kivat maisemat järvelle, Haapasaarikin näkyy rannasta. Tuolla on ihana istua aurinkoisena kesäpäivänä. Jäikin harmittamaan, ettei enää myöhemmin päästy sadekuurojen vuoksi käymään.



meidän teltankin pystyi bongaamaan laivarannasta ;D


sain kaverin (joka myös yritti syödä mun kesämekon)

Melkein heti saareen saavuttua alkoi sadekuurot. Päätettiin vuokrata illaksi sauna, ja meillä kävi mielettömän hyvä tuuri. Sade lakkasi meidän saunavuoron ajaksi ja aurinko kurkki pilvien takaa. Saunan ikkunasta avautui mahtava maisema ulos, silmä ja sielu lepäsi lauteilla istuessa ^-^ Ja mikä parasta, saunan edestä pääsi heti pulahtamaan viileään järveen. Eikä meille edes riittänyt tunti, seuraavalla kerralla täytyy varata sauna pidemmäksi aikaa! En olisi millään malttanut lähteä järvestä.




Kahden teltassa nukutun yön jälkeen oli taas aika jättää hyvästit kotieläimille ja kauniille maisemille. Kotimatkalla poikettiin Ryövärinkuopalla sekä Kallenaution Kievarissa juomassa kahvit.



kyllä kelpaa pikkusammakon elellä Ryövärinkuopan kirkkaissa vesissä :)


tällaisen tahtoisin :)


vanha hämyinen pirtti toimi ihanana kahvittelutilana <3

Kesä meni, nyt nautitaan syksyn väreistä, viileydestä ja pimeydestä <3 Halloweenjuhlien ideointi on myös mun osaltani jo alkanut, heh ;) Näistä lisää seuraavissa postauksissa :)